Ruoskaa vai rakkautta?

Isäni joskus sanoi, että kiire on vain ihmisen keksimä asia. Ei ole olemassa mitään ilmassa leijuvaa kiirettä joka tarttuisi meihin kaikkiin. Sanotaan, ettei ole aikaa kuntoilla tai että on liian kiire, jotta voisi syödä hyvin ja terveellisesti. Tosiasiassa ei ole mitään kiirettä, on vain tehtyjä valintoja.

Itse olen tehnyt tämänhetkiseen elämääni liikaa vapaa-aikaa rajoittavia valintoja. Aloitin vuoden alussa uuden kokopäivätyön, joka on juuri sellainen josta olen aina haaveillut. Se on haastava, mutta se antaa myös paljon energiaa, sillä työn avulla pääsen toteuttamaan itseäni. Lisäksi täydennän aiempaa ammattiani opiskelemalla iltaisin: kahtena arki-iltana ja joka toinen lauantai. Se ei sinänsä kuulosta paljolta, mutta kyllä se on. Etäopiskelun ja tentteihin lukemisen lisäksi pitäisi pitää kodista huoli, tiskata ja siivota. Lisäksi kaksi koiraa kaipaavat muutakin kuin pelkkää ruokintaa ja lenkkiä, ystävät odottavat soittoja niin ja äidin luonakin pitäisi mennä käymään. Tähän päälle vielä neljä urheilusuoristusta viikossa ja rajoitettu ruokavalio.

Sitten on vielä parisuhde, joka kärsii kaikkien näiden valintojen keskellä. Poikaystävä joutuu järjestämään omia aikataulujaan ja usein myös kuskaamaan minua kouluun ja harrastusksiin. Tällöin hän ei ehdi näkemään omia kavereitaan ja jokainen nainen tietää, että se jos joku, ei tee miehelle hyvää. Pitkä päivä töissä, työpäivän jälkeen tentti, sotkuinen koti, yksi pieni väärinymmärrys ja PAM riita on valmis.

Silti tämä kiire, omat valintani eivät saa olla oikeutus sille, että flippaan ja sekoan. Tämä kiire on oma valintani ja se pitää hyväksyä. Ihmiset usein hukkuvat 'kiireensä' alle ja unohtavat, että ovat itse valinneet nämä asiat elämäänsä, kuten esimerkiksi liikunnan ja terveellisen ruokavalion. Se on valinta pitää huolta omasta terveydestä. Nyky-yhteiskunnassa kiire on jopa trendikästä: mitä kiireisempi olet, sitä halutumpi olet ja sitä rakastetumpi olet- mukamas. Harva silti pystyy ottamaan vastuun omista valinnoistaan ja vajoaa kiireensä alle. Valitetaan kun työ tökkii tai kun koiran kusetus pakkasella ei kiinnosta. Nämä ovat silti kaikki omia valintoja, herran tähden!

Vastuunotosta huolimatta silti kukaan ei ole täydellinen, ihana ja oikea kullannuppu 24/7. Joskus sitä vain tosiaan flippaa ja sekoaa ja sekin on ihan ok. Pitää antaa itselleen armoa, myös silloin kun esimerkiksi lenkki jää tekemättä tai suuhun päätyykin proteiinipatukan sijaan pulla. Ruoskimiselle on oma aikansa, mutta niin on raukkaudellekin.

Tässä on mielestäni oikein hyvä juttu joka koskee ennen kaikkea itsensä rakastamista: http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288599805897.html  peace ja love ja mitä lie, mustakaa antaa armoa!

(Kuvan lähde: www.yle.fi)

Hih hih, hiilaria

Eilen oli huono päivä. Hiilarihötön mussutus alkoi jo kahvitauolla, kun valitsin fetatäytteisen sämpylän maitorahkaarahkan sijaan. Lounaan metsäsienikeitto oli hyvä valinta, mutta päivää ja iltaa kohden kiire vei voiton ja söin muun muassa suklaata ja suosikkiherkkuani karjalanpiirakoita (kananmunalla tietysti). En silti ole mikään karppaaja. Täysin hiilihydraatiton ruoka ei sovi minulle, enkä usko sellaisen ruokavalion olevaan kovin terveellinenkään. Terveys ja hyvä olo on kuitenkin tärkeämpää kuin laihtuminen. Pyrin kuitenkin syömään vähähiilihydraattisesti, mutta eilisen osalta se ei oikein onnistunut. Toisaalta, tänään pitäisi olla sitten energiaa juoksulenkkeillä.

Yhden hienon asian huomasin eilen, etten oikeastaan pidä enää tavallisen suklaan mausta. Se on liian makean ällöttävä ja jotenkin keinotekoinen. Uusi suosikkini raakasuklaa on mielestäni oikeasti parempaa. Tai siitä jää ainakin jälkikäteen paljon parempi olo. Lisäksi hedelmiä olen vetänyt hulluna, vaikkei tosin niitäkään suositella liiallisissa määrin. Onneksi en ole vielä millään superdietillä. Voisi siinä itku tulla jos sais popsia pelkkää porkkanaa ja protksua. Tosin sekin on edessä, sillä keväällä kun olen saanut painoa kevennettyä, aion siirtyä takaisin salitreeniin ja tiukempaan rääkkiin. Siihen asti sulatellaan läskiä.

 

Ihanaa kun tulee viikonloppu. Vaikka minulla on lauantaina koulupäivä, se tarkoittaa sitä, että saan nukkua ainakin kahdeksaan. Normaalisti arkena herätys on puoli kuusi. Ja sunnuntaina saakin sitten nukkua niin pitkään kuin sielu sietää. Suuresti myös toivon, etteivät pakkaset menisi kovasti yli kymmen asteen. Saisi juostua pidempiä lenkkejä. Sen lisäksi ajattelin lukea tenttiin, siivota (koko kämpän), tehdä ruokaa pakkaseen ensi viikoksi, MUTTA myös laiskotella ja tuijottaa telkkaria. Liikuntaakin tärkeämpi tavoite on RELAUS. Sitä muistakaa tekin tehdä.

 

 

(Kuva lähde: www.lifefood.de)

Pah pakkaselle

Uusi terveellisempi elämä on alkanut hyvin. Reilu viikko on nyt vedetty kevennetyllä ruokavaliolla sekä etukäteen suunnitelulla liikunnalla. Maanantait  vietän tanssitunnilla. Lisättäköön tähän, että olen siis aivan sikasurkea tanssija, PAITSI juhlahumussa. Ja tanssitunnille ei valitettavasti saa osallistua maistissa, eikä tuo alkoholikaan oikein kuuluu meikäläisen tämänhetkiseen ruokavalioon. Sen sijaan taas tämä CLIPPERIN detox-tee on uusi suosikkini. Maistuu marjaisan hyvältä ja tekee hyvää keholle. Harvoin ihastun mihinkään teelitkuihin, mutta tämä on kyllä hyvää.

Teen maistelun ja tanssaamisen lisäksi olen taas palauttanut vanhan juoksuharrastukseni henkiin. Tein viikonloppuna kolme juoksulenkkiä koirien kanssa ja kyllä teki hyvää. Vielä kun muistaisi venytellä kunnolla. Lenkit olivat nyt vain noin 5-7 kilometrin mittaisia, mutten ota ressiä vielä matkan pituudesta vaikka puolimaratonille tähtäänkin. Pakkasella (-20) saa kuitenkin ottaa melko rauhallisesti aluksi. Tänään olisi taas tarkoitus vetästä lenkkitossut jalkaan ja päästellä menemään. Pah pakkaselle.

 

Siinä lyhyesti kuulumisiani. Pitää tulevaisuudessa kertoa tarkemmin tavoitteistani ja muusta. Saa nähdä jos rohkaistun läväyttämään tänne myös jonkun läskikuvan itsestäni. Sitä odotellessa voi katsella Jutan Superdiettejä, jotka alkavat tänään Liviltä. Siinä vasta sarja josta saa motivaatiota. Ystäväni sanoi, että meinaa katsella ekan jakson mäkkiruuan parissa. Pah hänelle.

 

(Kuva: www.terveysapila.fi)

Sokerihiirenloukku

Noin vuosi sitten muutin maalle. Pieni punainen tupa, aivan metsän laidalla. Täällä on hyvä, ajattelin. Luonto lähellä ja lupsakat naapurit, eikä kaupunkiinkaan kuin kymmenen minuutin matka. Unelma levollisesta, täydellisestä kodistani oli miltei täyttymässä, tänne perheeni asettuu. Kaksi vauhdikasta koiraa, yksi holtiton, mutta hassu poikaystävä sekä minä (minusta sitten lisää myöhemmin) aloitimme leppoisan kotielämän nelistään. Tietämättäni talossamme oli jo kuitenkin entuudestaan muitakin asukkaita. Talo oli vanha, joten tämä ei varsinaisesti ollut yllätys, kun yhtenä iltana kummitukset alkoivat kolistella kaappeja. No okei, ehkä hieman väritin tarinaa. Eivät ne olleet kummituksia, ne olivat hiiriä.

Poikaystäväni, joka on (tietenkin) miesten mies ja itsekin asunut aiemmin maalla, halusi laittaa hiirille loukut. Yksi keittiöön ja kaksi eteiseen. Aluksi oli karua katsella kun hän laahasi liiskaantuneita hiirenraatoja piharoskikseen.  Toisaalta taas kun tyynyn alta löytyi hiirenkakkaa, ei ajatus näiden elukoiden eliminoimisesta tuntunutkaan yhtäkkiä niin pahalta. Kerran ansaa virittäessämme juusto oli loppu ja poikaystäväni pyysi kädessäni olleesta suklaalevystä palasen. Hiiret kuulemma kun pitävät suklaasta. ´Kuka ei', ajattelin. Suklaa osoittautuikin toimivaksi keinoksi ja meillä saalistetaan sillä yhä.

 

 

 

Mutta sulkaa on tehnyt myös paljon muuta, se on tuonut noin kymmen lisäkiloa. Kun lenkkeily vaihtui suklaan syömiseen, muuttui monikin asia. Entisestä himoliikkujaterveysintoilijasta oli taas tullut sokerihiiri. Fuckshit, miten tässä näin kävi. Elämäntapamuutos oli vain kaiku jostain menneisyydestä ja huonot elämäntavat taas palanneet ennalleen vajaassa puolessa toista vuodessa. NO, siihen puoleen toista vuoteen kuului kyllä paljon isoja muutoksia. Liikunta ja terveellinen elämä ei aina ehtinyt toimia ykkösprioriteettina kiireisen ja stressaavan elämän keskellä. Sääli sinänsä, koska siitä olisi ollut apua. Nyt kuitenkin asia on toisin, sillä aion laittaa itseni kuntoon!

Tämä blogi kertoo siitä, kuinka tämä vanha sokerihiiri laittaa itsensä rotiin ja vaihtaa herkuttelun ja sikailun oikeaan elämästä nauttimiseen: terveelliseen ja tasapainoiseen elämään. Vatsamakkarat ovat kohta historiaa ja liikunta sujuu kuin leikki. Matka saattaa kestää hetken, mutta sen pituus ei ole olennaista vaan itse matka. Blogissa aion perehtyä muun muassa: juoksuharrastukseen, saliharjoitteluun, superfoodiin, mindfulnesiin, koirien kanssa kuntoiluun, kahvakuulailuun, raakaruokaan, proteiinilisiin, motivaation ylläpitämiseen ja ennen kaikkea siihen, että saan pirullisen sokerihiiren loukkuun.
 
(Kuvien lähteet: www.lily.fi. www.kuntoplus.fi & www.hayecksosiaty.com)