Huh heijaa.
Kiireisiä ja kipeitä viikkoja. En ole ehtinyt kirjoitella ja nytkin väsyneenä ja flunssaisena pötkötän kotosalla sängyssäni. Sunnuntaina tuli kuukausi diettiä täyteen ja välipunnitus osoitti että tavoitteessa ollaan. Se oli kiva huomata, sillä nyt on kipeilyn takia likunnat olleet aika minimissä, mutta ruokavlio on onneksi pysynyt suht hyvänä. Työ verottaa ja olen harkinnut koulun lopettamista. Aika ja voimat ei meinaa riittää kaikkeen.
Tässä mielestäni aika hyvä kuva Tikis-sivustolta. Pistää mettimään.
tiistai 18. maaliskuuta 2014
torstai 27. helmikuuta 2014
New hair, new life
Uus tukka on täällä! Me like it! Kuvasta toki näkee vähän huonosti ja se on muutenkin vielä suihkun jäljitä märkä, joten ei aivan täydessä kuosissa toisin sanoen. Mutta se on nyt lyhyempi, seksympi ja fiksumpi. Kiitos Tiina!
Aamulla minulla oli viideltä herätys, koska oli tarkoitus lähteä juoksulenkille koirien kanssa. Kuitenkin kuumeinen olo ja kurkkukipu pakotti kävelemään suurimman osan lenkistä, vaikka välillä varovasti yritin hölkötellä. Nyt siis ketuttaa, että osa reeneistä on tekemättä ja varsinkin jos vointi huononee - ne pitää siirtää seuraavalle viikolle. Viikonlopun vietän isäni huomassa maalla, joten pitää jo matkalla varmistaa, että on mukana sopivaa evästä. Isäni lihisdietti ei oikein sovi omaani ;)
Hyvä viikonloppua!
tiistai 25. helmikuuta 2014
Aurinkoo! Rullailuu! Hiuksii!
Mä olen jonkin sortin hypessä! Ulkona mollottava aurinko ja sen tuoma lupaus keväästä on saanut, mut jotenkin ihan sekaisin ja tahtoisin vain lähteä kesken työpäivän ulos kävelylle. Eilen tein viikko-ohjelmaani kuuluvan 60 minuutin kävelyn illalla koirien kanssa ja voi, että oli ihanaa kävellä ulkona hyvää musiikkia kuunnellen. Mietin kaikkia ihmisiä omissa hienoissa kodeissaan tuijottamassa isoja tv-ruutujaan, mistä kaikesta ne jäävätkään paisti, kun eivät kävele ulkona nuuskimassa ilmaa. Sitten tajusin, että minun pitää todellakin panostaa taloudellisissa hankinnoissani, ei kodin sisustukseen ja elektroniikkaan, vaan ulkoiluvälineisiin. Miksei suutarin lapsella ole kenkiä, eli miksei puolimaratonille treenaavalla ole kunnon juoksulenkkareita? Pitää ottaa missioksi selvittää mitkä olisivat hyvät ja meikäläisen budjettiin sopivat popot. Pitänee pyytää palkankorotusta, koska niiden lisäksi aion myös hankkia longboardin (joo olen hipsteri), kunnon fillarin ja mopon. Kuvassa potentiaalinen longboard-ehdokas. Poikaystävälläni on vastaavalainen menopeli ja hän suositteli kyseistä lautaa. Pyörät pitäisi kestää vähän rankempaakin rullailua (koirienkin kanssa) ja Santa Cruz Jessee Sidewalk Screamer Blue 6.4" kruiserilla se pitäis hoitua (Kuva: www.ponkes.com).
Syvällisistä fiiliksistäni huolimatta, mutta myös pinnallisempia pohdintoja on tehty sillä aion huomenna leikkauttaa itselleni lyhemmän sporttitukan. Sellaisen joka näyttää siistiltä ja on (suht) helppo hoitaa. Tässä muutamia ideoita:
Ensimmäinen vaihtoehto on turvallisempi ja se johonka todennäköisesti tulen päätymään - tai ainakin siihen suuntaan. Olennaisin ajatus kuitenkin olisi, että tukka olisi edestä pitempi kuin takaa, elikkä jonkun tyyppinen polkka on varmasti hyvä vaihtoehto. Tuo lyhempi malli on myös hieno, mutta sitten ehkä lähempänä kesää. Lisäksi olen ajatellut vaalentaa tumman tukkani, mutta sekin tapahtuu aikaisintaan kesän alussa. Tukan väriä kun vaihtaa kauhean usein niin tuo vaatteiden valinta tuo haasteita, kaikki samat jutut kun eivät sovi. Lisäksi olen optimististen sen suhteen, että laihtuessani reippaasti minun pitää kuitenkin ostaa uusia vaateitta ;)
Kuvat löytyvät googlaamalla: short hair styles 2014
maanantai 24. helmikuuta 2014
Synninpäästö
Haudi hau!
Lauantai kului tosiaan Helsingissä ihanaisen pt-ystäväni luona. Yhdessä oloon kuului paljon terveysintoilua, mutta myös hieman epäterveellisempää käytöstä erilaisten liuottimien parissa. Voin kyllä taata, että tällä loppudieetillä (7vk) en kyllä enää ota tippaakaan alkoholia....
Onneksi ruokatarjoilumme olivat sentään terveellisiä, jopa sunnuntain sapuskat heikosta olotilasta huolimatta olivat ainakin ihan tyydyttävät. Ystäväni laittoi meille illaksi terveellistä dipattavaa ja hedelmäsalaattia naminamirahkalla : D Se oli jopa ihan hyvää vaikka hieman skeptinen olinkin. Baarilaukkuun tarttui mukaan myös proteiinipatukka, jolla sitten estettiin yönälkää...
Päivällä kävimme reenaamassa yhdellä uimahallilla. Sali käynti maksoi yli kuusi euroa, joka tällaiselle maalaiselle tuntuu melko kalliilta hinnalta. Vaasan uimahalli on edullisempi ja saan sieltä muutenkin alennusta työpaikkaetuna. Huomenna menen tekemään saliohjelman uudestaan, tarkoitus oli mennä jo tänään, mutta kroppa on ollut niin poikki viikonlopun jäljiltä, että olen lähinnä yrittänyt pysyä hengissä. Kaverini näytti minulle, miten liikkeet tehdään oikein. En ollut yli puoleen vuoteen käynyt salilla, joten voin sanoa, että en ehkä ollut ihan se porukan vahvin salikissa. Lenkkeilystä huolimatta lihaskunto (tietenkin) oli heikohko ja se hävetti, mutta nyt ei auta purra hammasta ja aloittaa alusta. Kun lähdimme ulos salilta keli oli muuttunut loskaiseksi. Kysyin kaveriltani mitä yhteistä tällä kelillä ja minun salikunnollani on? - Rapa.
Kaverini tosin kertoi, että yksi hänen asiakkaistaan, kaiketi eläkeikäinen nainen oli minuakin huonomassa kondiksessa. Positiivista....
Treenin jälkeen piti toki hoitaa lihaksia magnesiumilla ja mieltä valkoviinillä. Näin jälkeenpäin ajateltuna se ei kyllä ollut mikään parhain valinta palautumiseen... Sunnuntaina ja maanantaina en ole pystynyt tekemään juuri minkäänlaista liikuntaa ja tälle viikolle on suunniteltu neljä erilaista urheilusuoritusta. Salitreeni tulee tosiaan tehtyä huomenna. Mielenkiintoista siitä toki tekee sen, että treenikaveriksi tulee tällä kertaa poikaystävä. Saa nähdä mahtuuko kaksi niin isoa egoa yhteen kuntosaliin...
Pientä juopottelua lukuun ottamatta ruokavalio on pysynyt melko hyvänä. Ainut ongelma vain on, että kalorit tuppaavat jäävän liian vähiin niinpä päivinä, jolloin liikuntaa ei juurikaan ole. Illalla ei tee mieli syödä ja sitten aamulla tulee herättyä kiljuvaan nälkään. Tässä täytyy skarpata sillä eka viikko oli liikunnan kannalta aika helppo ja jos tulevaisuudessa jatkan syömistä samaan malliin, en tule jaksamaan reenausta. Siksi olenkin nyt kahvi/lounastauollani lähdössä ruokakauppaan apetta hakemaan.
Adios amigos, nauttikaa auringosta!
torstai 20. helmikuuta 2014
Salil eika sali vika!
Still alive NIGGA!
Itse asiassa tässä dietissä ei oo vielä ollut yhtäkään salipäivää, mutta tänään työpäivän jälkeen päräytämme kohti Helsinki-cityä ja huomenna lauantaina lähdemme pt:ni, rakkaan ystäväni kanssa reenaamaan. Poikakaverini lähtee myös Helsinkiin tapaamaan kavereitaan ja he ovat varanneet Kampista huoneiston/studion, jossa aikovat yöpyä. He tuskin niinkään urheilevat, vaan varmaan mukauttavat nestetasapainoa aivan toisin tavoin kuin me...
Tokin mekin ehkä lauantai-iltana lähdemme treenaamaan aerobista jonnekin tanssilattialle ;)
Heräsin aamulla kello 5, että ehtisin 45 minsan juoksulenkilleni, joka tämän viikon ohjelmaan oli merkitty. Olen tyytyväinen sillä moinen kokemus olisi voinut olla kamalampikin. Ilma oli mukavan raikas ja hyvää musiikkia niin mikäs siinä. Juuri nyt tämä dietti ei tullu ollenkaan hullummalta =)
Ja viikonlopun jälkeen näytetäänkin sitten jo tältä ;) Paitsi valkoselta ja naiselta.
T. Valkoinen karpaasi
Kuvan lähde: Iltalehti

tiistai 18. helmikuuta 2014
Ja puolen vuoden super(fucking)dietti
No nyt on dietti aluillaan! Eilen aloitin uusien ohjelmieni mukaisella 60 minsan reippaalla kävelylenkillä ja raakattulla ruokavaliolla. Tosin jälleen kerran söin liian vähän iltaa kohden, joten tämä aamu sekä päivä ovat mennyt melko lailla nälkää kärsien. Varsinkin kun en saa tuota rahkaa oikein uppoamaan...
En muutenkaan juuri piittaa tuosta ihanasta proteiinintäytteisestä rahka-annoksestani. Aloitin sen syönnin vähän ennen kello kahtatoista ja nyt (kello 14:30) rahkasta on edelleen osa syömättä. Täytyy alkaa sekoittelemaan sinne sekaan mitälie- mehukeitto, marjasekoitus, stevia, LSD, -jugurtti yhdistelmää, että alkaa maistumaan..
Tänään ei reenata, mutta torstaina lenkille ja lauantaina salille kera personaltreinerini. Tuntuu kauhean vähältä tämä liikunta, mutta kaiketi tarkoitus onkin pitää ensimmäinen viikko kevyenä. Luulen kyllä, että tulen kyllä salaa tekemään vähän lisää reippaita kävelylenkkejä. Kiitos koirien.
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Motivaatio korkeella!
Hip hei! Sain juuri Pt-kaveriltani reeni- ja ruokavaliolistat seuraavalle kahdeksalle viikolle. Tavoitteina on meikäläiselle jo entuudestaan tuttu puolimaraton sekä nämä "viikinkikisat":
"TOUGH VIKING on suurin Pohjoismaissa järjestettävä extreme-estekilpailu, joka koostuu rankoista, märistä ja haastavista kilometreistä sekä 15 brutaalista esteestä. Esteet on suunniteltu haastamaan kilpailijat äärimmilleen – esteet koostuvat mm. vedestä, jäästä, sähköstä, piikkilangasta, mudasta, monkey bareista ja amerikkalaisista jalkapalloilijoista"
http://toughviking.fi/?page_id=411
Nämä koitokset tapahtuvat tosin vasta syyskuussa, puolimaraton ehkä vähän aiemmin. Ehtii treenaamaan ja pakkokin se on. Tarkoitus on saada juoksukuntoa, kestävyyttä sekä voimaa. Se miten treenaan piikkilankaa ja sähköä varten, jää vielä nähtäväksi :D
Tänään tai viimeistään viikonloppuna pitäisi päästä kokeilemaan uutta saliohjelmaa. Täytyy tunnustaa, etten ole varsinaisesti mikään kuntosali-ihminen, vaan mielummin kahvakuulailen kotona taikka juurikin juoksen. Nyt vain karu totuus kuitenkin on, että tarvitsen tähän touhuun selkeän ohjelman ja nyt olen sen saanut joten en voisi olla iloisempi. Saa nähdä jos Pt saa vielä tehtyä kotitreeniversionkin, ettei tarttisi kauhean usein sinne uimahallin salille laahautua...
Ruokavalion muutos ei sinänsä ollut kauhean iso aiempaan verrattuna. Lisää selkeyttä ja herkut ja viinakset pois - yllätys yllätys. Toki tiesin nämä kaikki entuudestaan, mutta nyt on helpompi toimia kun on selkeät raamit millä mennään. En tosin tiedä koska virallisesti aloitan tämän, koska tänäänkin söin vähän karkkia... ups. Kiireisiin työpäiviin pitää ehdottomasti varata eväät.
Ja nyt kun on uusi ruokavaliokin niin eiköhän niitä oikeita eväitä pitäisi kaupasta löytyä. Liikunnasta sen verran, että kävin eilen kaverini kanssa juoksulenkillä metsässä luontopolulla. Oli melkoisen haastava, mutta mielenkiintoinen maasto. Lisäksi olen niin nössykkä, etten malttanut juosta lenkkareilla, koska en halunnut kastella jalkojani ja tulla kipeäksi. Eli nelisen kilsaa vedettiin sitten kumppareilla :DD Reissuun meni tunti, mikä kuulostaa paljolta, mutta kostealla ja liukkaalla kelillä ei kovin paljon lujempaa edes pääse. Varsinkin kun on kaksi vetokoiraa mukana ; )
Huomenna ois tarkoitus lähteä uudestaan samalla juoksulenkille, jos kaverin jalat ovat hyvässä kunnossa (sillä on tänään salilla jalkapäivä). Saa nähdä jos pääsen kuntosalille jo tänään, vai meneekö se ilta sitten rasvanpolton parissa. Onneksi tässä kunto-ohjelmassa, ei ole mitään kiveen kirjoitettua ;)

maanantai 10. helmikuuta 2014
Tavoitteita(!)
Ääh ja puuh!
En ole ehtinyt kirjoittaa, mutta en myöskään hirveästi kuntoillakaan. Viikonloppu meni parhaan kaverini suklaisessa seurassa, joten nyt pitää taas todellakin ottaa itseä niskasta kiinni. Onneksi (:D) on muitakin kavereita ja eräs kaverini valmistui juuri personaltraineriksi ja hän tekee minulle uuden ruokavalion sekä kunto-ohjelman. Ärsyttää, vaikka itsekin tiedän paljon liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta, niin en näköjään pysty noudattamaan niitä ilman selkeää ohjeistusta. Sääli vain, että tämä Pt-kaverini asuu pääkaupunkiseudulla, kun minä taas täällä Pohjanmaan lakeuksissa. Yhdessä päästään siis käytännössä harvemmin reenaamaan.
Niin ja kun kerran tämä terveellinen elämä on nyt lähtenyt vähän heikosti käyntiin, tulin siihen tulokseen, että mun pitää tehdä selkeämpi tavoite. Nyt pitää toimia isosti ja tarkoituksena onkin osallistua tulevan syksyn Tough Viking Finland -skabailuun. Joukkueemme on yhtä jäsentä vaille valmis ja tänään alkavat ekat reenit, kun kaverin kanssa lähdemme juoksulenkille...Tosin pelkkä juoksu ei taida riittää tätä reenatessa :D
https://www.youtube.com/watch?v=N10x0uUAljk
Nyt pitää jatkaa työnteon pariin ja kaivaa aamiaisraejuustot esiin. Kyllä tämä tästä!
(Kuvan lähde: www.prweb.com)

tiistai 28. tammikuuta 2014
Ruoskaa vai rakkautta?
Isäni joskus sanoi, että kiire on vain ihmisen keksimä asia. Ei ole olemassa mitään ilmassa leijuvaa kiirettä joka tarttuisi meihin kaikkiin. Sanotaan, ettei ole aikaa kuntoilla tai että on liian kiire, jotta voisi syödä hyvin ja terveellisesti. Tosiasiassa ei ole mitään kiirettä, on vain tehtyjä valintoja.
Itse olen tehnyt tämänhetkiseen elämääni liikaa vapaa-aikaa rajoittavia valintoja. Aloitin vuoden alussa uuden kokopäivätyön, joka on juuri sellainen josta olen aina haaveillut. Se on haastava, mutta se antaa myös paljon energiaa, sillä työn avulla pääsen toteuttamaan itseäni. Lisäksi täydennän aiempaa ammattiani opiskelemalla iltaisin: kahtena arki-iltana ja joka toinen lauantai. Se ei sinänsä kuulosta paljolta, mutta kyllä se on. Etäopiskelun ja tentteihin lukemisen lisäksi pitäisi pitää kodista huoli, tiskata ja siivota. Lisäksi kaksi koiraa kaipaavat muutakin kuin pelkkää ruokintaa ja lenkkiä, ystävät odottavat soittoja niin ja äidin luonakin pitäisi mennä käymään. Tähän päälle vielä neljä urheilusuoristusta viikossa ja rajoitettu ruokavalio.
Sitten on vielä parisuhde, joka kärsii kaikkien näiden valintojen keskellä. Poikaystävä joutuu järjestämään omia aikataulujaan ja usein myös kuskaamaan minua kouluun ja harrastusksiin. Tällöin hän ei ehdi näkemään omia kavereitaan ja jokainen nainen tietää, että se jos joku, ei tee miehelle hyvää. Pitkä päivä töissä, työpäivän jälkeen tentti, sotkuinen koti, yksi pieni väärinymmärrys ja PAM riita on valmis.
Silti tämä kiire, omat valintani eivät saa olla oikeutus sille, että flippaan ja sekoan. Tämä kiire on oma valintani ja se pitää hyväksyä. Ihmiset usein hukkuvat 'kiireensä' alle ja unohtavat, että ovat itse valinneet nämä asiat elämäänsä, kuten esimerkiksi liikunnan ja terveellisen ruokavalion. Se on valinta pitää huolta omasta terveydestä. Nyky-yhteiskunnassa kiire on jopa trendikästä: mitä kiireisempi olet, sitä halutumpi olet ja sitä rakastetumpi olet- mukamas. Harva silti pystyy ottamaan vastuun omista valinnoistaan ja vajoaa kiireensä alle. Valitetaan kun työ tökkii tai kun koiran kusetus pakkasella ei kiinnosta. Nämä ovat silti kaikki omia valintoja, herran tähden!
Vastuunotosta huolimatta silti kukaan ei ole täydellinen, ihana ja oikea kullannuppu 24/7. Joskus sitä vain tosiaan flippaa ja sekoaa ja sekin on ihan ok. Pitää antaa itselleen armoa, myös silloin kun esimerkiksi lenkki jää tekemättä tai suuhun päätyykin proteiinipatukan sijaan pulla. Ruoskimiselle on oma aikansa, mutta niin on raukkaudellekin.
Tässä on mielestäni oikein hyvä juttu joka koskee ennen kaikkea itsensä rakastamista: http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288599805897.html peace ja love ja mitä lie, mustakaa antaa armoa!
(Kuvan lähde: www.yle.fi)

torstai 23. tammikuuta 2014
Hih hih, hiilaria
Eilen oli huono päivä. Hiilarihötön mussutus alkoi jo kahvitauolla, kun valitsin fetatäytteisen sämpylän maitorahkaarahkan sijaan. Lounaan metsäsienikeitto oli hyvä valinta, mutta päivää ja iltaa kohden kiire vei voiton ja söin muun muassa suklaata ja suosikkiherkkuani karjalanpiirakoita (kananmunalla tietysti). En silti ole mikään karppaaja. Täysin hiilihydraatiton ruoka ei sovi minulle, enkä usko sellaisen ruokavalion olevaan kovin terveellinenkään. Terveys ja hyvä olo on kuitenkin tärkeämpää kuin laihtuminen. Pyrin kuitenkin syömään vähähiilihydraattisesti, mutta eilisen osalta se ei oikein onnistunut. Toisaalta, tänään pitäisi olla sitten energiaa juoksulenkkeillä.
Yhden hienon asian huomasin eilen, etten oikeastaan pidä enää tavallisen suklaan mausta. Se on liian makean ällöttävä ja jotenkin keinotekoinen. Uusi suosikkini raakasuklaa on mielestäni oikeasti parempaa. Tai siitä jää ainakin jälkikäteen paljon parempi olo. Lisäksi hedelmiä olen vetänyt hulluna, vaikkei tosin niitäkään suositella liiallisissa määrin. Onneksi en ole vielä millään superdietillä. Voisi siinä itku tulla jos sais popsia pelkkää porkkanaa ja protksua. Tosin sekin on edessä, sillä keväällä kun olen saanut painoa kevennettyä, aion siirtyä takaisin salitreeniin ja tiukempaan rääkkiin. Siihen asti sulatellaan läskiä.

Ihanaa kun tulee viikonloppu. Vaikka minulla on lauantaina koulupäivä, se tarkoittaa sitä, että saan nukkua ainakin kahdeksaan. Normaalisti arkena herätys on puoli kuusi. Ja sunnuntaina saakin sitten nukkua niin pitkään kuin sielu sietää. Suuresti myös toivon, etteivät pakkaset menisi kovasti yli kymmen asteen. Saisi juostua pidempiä lenkkejä. Sen lisäksi ajattelin lukea tenttiin, siivota (koko kämpän), tehdä ruokaa pakkaseen ensi viikoksi, MUTTA myös laiskotella ja tuijottaa telkkaria. Liikuntaakin tärkeämpi tavoite on RELAUS. Sitä muistakaa tekin tehdä.
(Kuva lähde: www.lifefood.de)
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Pah pakkaselle
Uusi terveellisempi elämä on alkanut hyvin. Reilu viikko on nyt vedetty kevennetyllä ruokavaliolla sekä etukäteen suunnitelulla liikunnalla. Maanantait vietän tanssitunnilla. Lisättäköön tähän, että olen siis aivan sikasurkea tanssija, PAITSI juhlahumussa. Ja tanssitunnille ei valitettavasti saa osallistua maistissa, eikä tuo alkoholikaan oikein kuuluu meikäläisen tämänhetkiseen ruokavalioon. Sen sijaan taas tämä CLIPPERIN detox-tee on uusi suosikkini. Maistuu marjaisan hyvältä ja tekee hyvää keholle. Harvoin ihastun mihinkään teelitkuihin, mutta tämä on kyllä hyvää.
Teen maistelun ja tanssaamisen lisäksi olen taas palauttanut vanhan juoksuharrastukseni henkiin. Tein viikonloppuna kolme juoksulenkkiä koirien kanssa ja kyllä teki hyvää. Vielä kun muistaisi venytellä kunnolla. Lenkit olivat nyt vain noin 5-7 kilometrin mittaisia, mutten ota ressiä vielä matkan pituudesta vaikka puolimaratonille tähtäänkin. Pakkasella (-20) saa kuitenkin ottaa melko rauhallisesti aluksi. Tänään olisi taas tarkoitus vetästä lenkkitossut jalkaan ja päästellä menemään. Pah pakkaselle.
Siinä lyhyesti kuulumisiani. Pitää tulevaisuudessa kertoa tarkemmin tavoitteistani ja muusta. Saa nähdä jos rohkaistun läväyttämään tänne myös jonkun läskikuvan itsestäni. Sitä odotellessa voi katsella Jutan Superdiettejä, jotka alkavat tänään Liviltä. Siinä vasta sarja josta saa motivaatiota. Ystäväni sanoi, että meinaa katsella ekan jakson mäkkiruuan parissa. Pah hänelle.
(Kuva: www.terveysapila.fi)
maanantai 20. tammikuuta 2014
Sokerihiirenloukku
Noin vuosi sitten muutin maalle. Pieni punainen tupa, aivan metsän laidalla. Täällä on hyvä, ajattelin. Luonto lähellä ja lupsakat naapurit, eikä kaupunkiinkaan kuin kymmenen minuutin matka. Unelma levollisesta, täydellisestä kodistani oli miltei täyttymässä, tänne perheeni asettuu. Kaksi vauhdikasta koiraa, yksi holtiton, mutta hassu poikaystävä sekä minä (minusta sitten lisää myöhemmin) aloitimme leppoisan kotielämän nelistään. Tietämättäni talossamme oli jo kuitenkin entuudestaan muitakin asukkaita. Talo oli vanha, joten tämä ei varsinaisesti ollut yllätys, kun yhtenä iltana kummitukset alkoivat kolistella kaappeja. No okei, ehkä hieman väritin tarinaa. Eivät ne olleet kummituksia, ne olivat hiiriä.
Tämä blogi kertoo siitä, kuinka tämä vanha sokerihiiri laittaa itsensä rotiin ja vaihtaa herkuttelun ja sikailun oikeaan elämästä nauttimiseen: terveelliseen ja tasapainoiseen elämään. Vatsamakkarat ovat kohta historiaa ja liikunta sujuu kuin leikki. Matka saattaa kestää hetken, mutta sen pituus ei ole olennaista vaan itse matka. Blogissa aion perehtyä muun muassa: juoksuharrastukseen, saliharjoitteluun, superfoodiin, mindfulnesiin, koirien kanssa kuntoiluun, kahvakuulailuun, raakaruokaan, proteiinilisiin, motivaation ylläpitämiseen ja ennen kaikkea siihen, että saan pirullisen sokerihiiren loukkuun.
(Kuvien lähteet: www.lily.fi. www.kuntoplus.fi & www.hayecksosiaty.com)
Tunnisteet:
fitness,
juoksu,
kahvakuula,
kuntoilu,
mindfulness,
motivaatio,
proteiini,
raakaruoka,
sokerihiiri,
superfood,
terveellinen ruokavalio,
uusi blogi,
uusi elämä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)